19.12.2012

Voi tätä suloista joulunaikaa. Monta päivää on jo nautittu ja tunnelmoitu joulua... Ja tämä jatkuu vielä pitkään. Tykkään rauhoittua kotiin, käpertyä takkatulen eteen, lukea, leipoa ja viettää aikaa perheen kanssa. Turha stressi, hössötys ja kiire pitää saada pois joulusta. Muistorikkaat jouluperinteet lapsuuden kodista seuraavat väkisinkin, mutta ei niitäkään tarvitse orjallisesti noudattaa. Eniten kaipaan lapsuuden jouluista savusaunaa. Ruoan osalta meidän joulu poikkeaa jonkin verran tänä vuonna totutusta. Pikkujoulujen jälkeinen vatsatauti nimittäin muutti menun. Mies vastaa ruokapuolesta enimmäkseen suolaisten osalta ja hän on suunnitellut laittavansa poron potkakiekkoja. Kaveriksi muutamia hyviä salatteja, sieniruukkua ja muita lisukkeita. Imellettyä perunalaatikkoa ja saaristolaisleipää pitää tietysti myös saada. Myyjäisistä ostin ruisjuuren leivottua ruisleipää ja se se on vasta hyvää. Minä vastaan enemmän herkuista ja kakuista. Uusimmasta Me- lehdestä napattu tryffeli-juustokakku vaikuttaa muuten todella lupaavalta. Itse tehty suklaa-/makeislautanen pitää tänäkin vuonna saada. Viime jouluna saimme ystäväperheeltä siihen täydennystä karpalojauheessa pyöritellyistä vaahtokarkeista ja fudgesta. Nam. Vaahtokarkkeja saatan kokeilla ensimmäistä kertaa itsekin. Tykkään, että jouluna niin moni näkee vaivaa ja aikaa viihtyisän kodin ja tarjoilujen eteen ja nauttii siitä. Ruokailu ei todellakaan ole silloin suoritus (toivottavasti ei muulloinkaan) ja koti on paikka, jossa viihdytään ja ympärillä oleviin asioihin ja tunnelmaan kiinnitetään huomiota. Enkä halua unohtaa joulun syvintä tarkoitusta. Ulkoiset puitteet jää onneksi kauas siitä.     



4 kommenttia:

  1. Anonyymi19.12.12

    Se on juurinoin kun kirjotit. Pitää nähdä vaivaa joulun ruokienlaitossa, joulu on aika milloin saa luvalla käyttää tunteja syömiseen ja ruoan valmistamiseen :) mekib niin nautimme aina jouluisin yhdessä olosta ja syömisestä ja tottakai siitä joulun tärkeästä sanomasta! Oikein hyvää joulua teille rovaniemelle!pp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mahtavaa, että osaa nauttia hyvästä ruoasta ja tunnelmasta. Ja hieno taito se on kokkaaminenkin. :) Kiitos samoin, hyvää joulua!

      Poista
  2. Täältä tulee nyt hiukan kateellisen puhetta. :) Tuo teidän takka on niin SUPER! (Siis jo nämä kuvat on teiltä) Oisin ehdottomasti valinnut samaisen meillekin, jos ei olisi ollut pakko ajatella lämpötehokkuutta ja leivinuunimahdollisuutta. Kiva löytö tämä blogisi...kiitos kotipalapelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis! Varaa ja lämmittääkin tämän tilan vallan mainiosti. Leiviuuni on mahtava, mutta meidän kotiin se olisi ollut turhan massiivinen. Tykkään tuosta todella. Linnatulen uutuus se silloin oli ja juurikin sen tyylistä olin haaveillut - pönttöuunista modernimpi versio. :) Olepas sinä onnellinen leivinuunista...:)

      Poista